Palaa etusivulle  

Re: Voisi, muuta ei tee sitä koska se on turha vaiva

August 11 2007 at 11:33 PM
VaasanVeri 


Response to Voisi, muuta ei tee sitä koska se on turha vaiva

No kyllä kai venäläiset tapella osaa, mutta ei se venäläisyyttä pelasta. Onko sitten yhtään parempi, että juotte itsenne hengiltä. Iso venäläisten määrä laskee Venäjällä sadoilla tuhanssilla vuosittain. Samaan aikaa ählyhen määrä nousee ties kuinka paljon.

En tiedä kuinka kauan olet ollut suomessa, mutta sinulta on jäänyt joitain asioita kyllä selkeästi huomaamatta. Ainakin täällä päin iso osa suomalaisista on selkeästi kansallismielisiä ja uskoakseni valmiita taistelemaan suomen puolesta. Oikea taistelu ei kuitenkaan tapahdu lähiöissä, vaan sillä hetkellä kun eurooppa romahtaa. Sillä hetkellä iso osa iso osa suomalaisista tarttuu aseisiin ja on valmiita taistelemaan oman maansa puolesta.

Ja kun tämä hetki tapahtuu on venäläisiä enää vähemmistö omassa maassaan ja he jäävät alakynteen ja häviävät maapallolta. Suomalaiset ovat viinan kuolemisen sijasta perustaneet perheita ja lsiääntyneet, joten meillä on erittäin hyvät mahiket lyödä ählyt pois suomesta. Tämän jälkeen suomi ja suomalaiset ottavat haltuunsa myös suomelle kuuluvat alueet, eli koko itä-karjalan sekä nevajoen rannat.

 
 Respond to this message   
Responses