Palaa etusivulle  

Re: Mutta kun puskivalle lehmälle Jumala ei antanut sarveja...

August 13 2007 at 5:52 PM
VaasanVeri 


Response to Mutta kun puskivalle lehmälle Jumala ei antanut sarveja...

Tässä ja edellisessä tekstissä tarkoitan isänmaallisella/kansallimielisellä sellaista henkilöä joa on valmis taistelemaan suomen puolesta kun se tosi paikka tulee. Lisäksi he omaavat jo ny tietyn suomalaisuusaatteen. Tämänhetkiseen tilanteeseen vaikuttaa se, että harva uskoo minkäänlaisen rähinän olevan tulossa. Ja tämä taas johtuu euroopan median ja johtajien lähes täydellisestä ongelmien pimennossa pitämisestä. Ihmiset eivät vain tiedä mikä on totuus. Mutta ennen talvistaa ei kukaan suomalainen uskonut sodan tulevan. Suomi ja suomalaiset yllätettiin houst nilkoissa, mutta hyvin vain pärjättiin. Ja tietämättömyydestä johtuu myös äänestyskäyttäytyminen. Omakin heräämien on tapahtunut vasta vaalien jälkeen. Ja perus-suomalaisten kannatus on koko ajan kasvussa, mikä kertoo ihmisten heräämisestä todellisuuteen.

Armeijan moni jättää käymättä, mutta uskoakseni se on silti eurooppalaisittain huippuluokkaa. Se on valitettavaa, että reserviläistoimita ei vedä väkeä. Aikaharva tietää ees asiasta. Mutta se ei nähdäkseni todista epäisänmaallisuudesta. En itsekkään ole siinä mukana, vaikka varmaan ihan hyvä olisi. Lisäksi minulla ei ole minkäänlaista asetta, mutta olen kyllä vakavasti harkinnut sellaisen ostamista. Täytyy muistaa, että suomessa on kuitenkin eniten aseita asukasta kohden länsimaissa heti USA:n jälkeen. Aseet vain eivät ole kaupungeissa vaan maalla. Ja ählyillä ei ole aseita varmaan juuri nimeksikään.

Ei venäläisnimisten osuus tuosta poppoosta kovinkaan suuri ole. Lisäksi venäläinen etunimi ei tee venäläiseksi. Aikoinaan suomalaisille annettiin jonkin verran venäläisiä etunimiä. Omassa suvussanikin on muutama sellainen esi-isä noilta ajoilta. Ja meissä ei ole mitään venäläistä. Lisäksi monella on suomalainen etunimi, eli todennäköisesti heidän suku on ollut jo melko pitkään suomessa ja siten saanut paljon suomalaista verta. Ja jos venäläiset ovat niin ylivoimaisia taistelijoita, niin eikös Suomen olisi pitäny olla pelkkä suupala Neuvostoliitolle. Vaan eipä ollut.

Suomen hedelmällisyysluku on nykyisin noin 1,9. Eli se on noususuunnassa. Tosin se ei vielä riitä pitkällä aikavälillä kasvattamaan väestöä. Muslimeja on Suomessa noin 40 000 ja heidän lisääntyminen vaikuttaa varmaan hedelmällisyysluvun toiseen tai kolmateen desimaaliin. Eli toi 1,9 on ihan kantasuomalaisten aikaan saannosta. Lisäkis uskon ja toivon että se jatkaa nousuaan lähivuosina, siten että se saavuttaa luonnollisen väestönkasvun rajan 2,1-2,2. Suomeen syntyy tänä vuonna noin 60 000 lasta, eli parikymmentätuhatta enemmän kuin täällä on ählyjä. Lisäksi minulla on perstuntuma, että lapsia saavat eniten suht isänmaalliset ihmiset. Kaikki vasurit ja viherpiiperöt keskittyvät kuluttumaaan elämänsä yliopistossa. Suomen selviytymisen aikaikkuna on ihan toista luokkaa kuin muualla länsi-euroopassa. Tosin kyllä sekin joskus vastaan tulee jos aletaan kunnolla rikastamaan. Ja tuhannen taalan kysymys on, kuinka Suomi voi pärjätä euroopassa jos kaikki muuta maat on ählymaita.

Lopussa kieltämättä hieman provoilin. Mutta kun tosi tasitelut tulevat, niin ählyistä ei ole vastusta. (Jos ne taistelut alkavat vain kyllin pian.) He hallitsevat ainoastaan katutappelut, mutta eivät kunnon sotimista. Se on nähty. Suomalaisilla asia on hieman toisin päin. Sen verran itä-karjala/nevan ranta puheissa on perää, että jos venäläiset saavat siellä lättyyn on suomen tehtävä ottaa alueet hallintaansa. Sulaa hulluutta tällaisessa tilanteessa olis venäläisten ja suomalaisten alata keskenään tappelemaan. Samassa veneessä kuitenkin ollaan.

 
 Respond to this message