Palaa etusivulle  

Ei ihan tyhmiä kun kyse on loisimisesta

August 28 2007 at 3:06 PM
r.j.l. 


Response to Mina käädä Ullioppistoallaah! Ei ossa luke mina!

Ghanalaisille opiskelutodistusten väärennyssyytteitä
28.8.2007 11:45

Ghanalaisnuoria epäillään suomalaisten oppilaitosten todistusten väärentämisistä laitonta maahantuloa varten, kertoo tiistain Helsingin Sanomat.

Kihlakunnansyyttäjä Mikko Sipilän mukaan kymmenen 20-30-vuotiasta ghanalaista olisi saanut väärennösten avulla oleskeluluvan Suomesta opiskelua varten. Ainakin 18 ihmistä on hakenut väärennettyjen papereiden avulla oleskelulupaa Suomesta.

Sipilä on nostanut syytteet kahta ghanalaista vastaan törkeästä väärennyksestä ja törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä. Yhtä ghanalaista syytetään törkeästä väärennyksestä ja varkaudesta. Hänen epäillään varastaneen lomakkeita Lahden ammattikorkeakoulusta. Kolme muuta ghanalaista saa syytteen väärennyksestä. Neljän muun olinpaikasta ei ole tietoa.

Toiminta alkoi pari vuotta sitten

Keskusrikospoliisin esitutkinnan mukaan väärentäminen alkoi, kun kaksi ghanalaismiestä saapui opiskelemaan pääkaupunkiseudulle vuonna 2005. Lahdessa toiminut ghanalainen aloitti väärentämisen samoihin aikoihin.

- Väärennettyjä asiakirjoja on lähetetty Ghanaan, josta on sitten tullut tänne lisää väkeä, kertoo kihlakunnansyyttäjä Mikko Sipilä Helsingin Sanomissa.


STT

 
 Respond to this message