Palaa etusivulle  

Muuten kyllä, mutta "primitivismi"??

September 12 2007 at 7:30 PM
Oikeasti Hyvä ihminen 


Response to Re: Palatakseni ihmisen aggressioon...

Itse näkisin asian niin, että kontrolloimaton aggressiivisuus, lyhytnäköinen itsekkyys ja kykenemättömyys impulssien hallintaan ovat piirteitä, joita on saattanut olla hominideilläkin tai vaikkapa trilobiiteilla, mutta näillä populaation kannalta haitallisilla piirteillä on ollut mahdollisuus rikastua ryhmän perimään nimenomaan Ph.Rushtonin määritelmän mukaista "R-lisääntymistaktiikkaa" noudattavissa laumoissa.

Siis se minkä hahmotat väärin "primitiiviseksi" piirteeksi onkin geneettinen rappiopiirre joka on syntynyt mm. mustan Afrikan alueella tietyissä erityisissä oloissa.

Pohjoisissa oloissa po. periytyviä luonteenpiirteitä kantavat yksilöt olivat yhteisöilleen taakka ja rasite. Heidän geeninsä eivät useinkaan siirtyneet seuraaviin sukupolviin.

 
 Respond to this message