Palaa etusivulle  

Kohtalon mylyt jauhavat hitaasti , mutta sitäkin varmemmin.

July 23 2008 at 11:33 PM
  (Login Kritias)
vapaa kirjoittaja


Response to UusiSuomi. Suomen sota olikin Ruotsin sota

Venäjän valtaan joutuminen oli monessa suhteessa onnenpotku:
Venäjän hallintokoneisto oli tuohon aikaan niin tehoton, että vallattujen alueiden eliitti sai jatkaa vanhoillaan kunhan ei hyppinyt aisan yli. Tähän syyhyn perustui Suomen autonomia ja Käkisalmen Läänin liittäminen yhteen muun Suomen kanssa ja siihen perustui ns. Puolan Kuningaskunta, joka tosin nimenomaan aisanylihyppimisen vuoksi kaatui. Suomalaisilla ei ollut kokemusta itsenäisyydestä eikä varsinkaan suomalaisjohtoisesta siuurvallasta, joten hallitseva eliitti tyytyi lisääntyneisiin privilegioihinsa ja rahvas tyytyi saamaansa rauhantilaan. Eliitti pysyi ruotsinkielisenä, kunnes Venäläiset huomasivat tietyn Ruotsin taholta tulleen pasiivisen mielenkiinnon vanhoihin maihinsa ja päätti poistaa ongelman liittoutumalla uuden syhtyvän ja vielä hennon suomenkielisen eliitin kanssa. (Rahvaan mielialat tulivat selviksi siinä vaiheessa kun rantakaupunkien asukkaat tukivat aseinkin venäläisiä varuskuntia Englannin laivastoa vastaan!)
Vasta kun Venäjän tehostunut koulutusjärjestelmä kohensi heidän hallintokoneistonsa suorituskykyä ja Saksan voimistuminen huolestutti sotilaspiirejä sekä venäläinen kansallistune levisi laajoihin piireihin maamme autonomia joutui uhatuksi. Tällöin maamme oli kauttaaltaan niin kehittynyt, että venäläiset onnistuivat muutamassa lyhyessä vuodessa tuhoamaan kaiken sen, mitä oli vuosisata kehitelty ja I Maailmansota johti paitsi monien puolijulkisiin saksasympatioihin myös monien kohdalla huomattavasti konkreettisempiinkin toimiin.( Jääkärien lisäksi liikkeellä oli pommareiksi kutsuttuja sabotöörejä ja kokonaiset asiamiesverkostot järjestelivät pakolinjoja saksalaisille ja Saksan liittolaiskansojen sotavangeille.)Ennenkaikkea Suomessa oleva 100 000 miehinen Saksan maihinnousuriskiä torjumaan koottu venäläisarmeija oli paitsi poissa päärintamilta myös vaarassa tulla selkään puukotetuksi mahdollisen invaasion hetkillä.Varsinkin rautateitten mahdollinen vahingoittaminen huolestutti Venäjän sodanjohtoa.

Mitä Ruotsiin tulee, niin sen poliitikkojen ja hallitsevan eliitin työtä ei voi tulkita muuksi kuin itsevihasta johtuvaksi itsemurhaksi. Hyvin kuvaavaa on sekin, että ko. maan pelastamiseen sitoutuneitten ihmisten joukossa suomalaisilla on vahva edustus.



Robespierre

 
 Respond to this message   
Responses


[ Kirjaudu ] [ Haluatko vapaaksi kirjoittajaksi? ] [ Haluatko valvojaksi? ]