Palaa etusivulle  

TilSÄ: Kauppalehti - Amerikkalainen tarttuu aseisiin

July 1 2009 at 1:49 PM
133 


Response to Aseriisunta on alkanut, konkreettisesti.


KL ti 30.6.2009 julkaisi pääkirjoitussivullaan USAn (NY) kirjeenvaihtajansa Olli Herralan kolumnin "Amerikkalainen tarttuu aseisiin". Kolumni on merkittävä siinä mielessä, että siinä päästetään läpi tietoa, joka meillä Suomessa on itsesensurointia. Herralaan lienee tarttunut sananvapauden idea USA:ssa, joten hän päästelee vapaasti ajatuksiaan.

Kolumnissa kerrotaan, että Barack Obaman valinnan jälkeen aseiden myynti nousi samantien 40 prosenttia. Ja vielä siihen päällekin on tullut nousua 15 prosenttia. "Yhä useampi osavaltio laajentaa aseenkanto-oikeutta, eikä suinkaan rajoita sitä".

Herrala kertoo, että 13.6.2009 Wall Street Journal julkaisi pitkän artikkelin, jossa tutkija Paul Starob ennusti USAn liittovaltion hajoamista. Analyysissä ei ollut imelää loppua. Huomatkaa. WSJ julkaisi tuollaista tietoa!

Kolumnisti kertoo, että USA:ssa asekaupan kassa kilisee kuin kriisi olisi jo päällä. Hän mainitsee mahdollisena eräänä uutena valtioista Novacadian, joka koostuisi valtioista NH, Vermont ja Maine.

Kirjoitus loppuu lauseisiin "Onhan liittovaltiota pirstottu ennenkin. Sisällisota (1861-1865) oli verinen harjoitus, mutta tällä kertaa sotaa ei nähdä. Kansa kerää kuitenkin jo arsenaalia."







 
 Respond to this message