Palaa etusivulle  

Luteitten ja täitten määrä räjähtämässä käsiin!

July 28 2009 at 12:50 AM
Oravannahka 


Response to Tuohan on kuin kuvaus nykytilanteesta

 

Suomen kansalaisuuksia myönnettiin jättimäärä
Maanantai 27.7.2009 klo 09.58

Suomen kansalaisuus on tänä vuonna myönnetty jo liki 7 000 ihmiselle.

Luku on suuri, sillä viime vuonna samaan aikaan kansalaisuuksia oli myönnetty noin 3 000.

Kasvu johtuu suurelta osin siitä, että viime vuonna tuli vireille ennätysmäärä entisten Suomen
kansalaisten ja heidän jälkeläistensä kansallisuusilmoituksia.

Viime vuoden loppuun asti entisillä suomalaisilla oli mahdollisuus saada monikansalaisuus
erillisellä ilmoituksella muuttamatta Suomeen. Lähes 80 prosenttia kansalaisuuden saaneista oli
juuri entisiä kansalaisia tai heidän jälkeläisiään.

Varsinaisella hakemuksella kansalaisuuden sai alkuvuonna useimmin Venäjän kansalainen.
Viiden yleisimmän maan joukossa olivat lisäksi Somalia, Afganistan, Iran ja Irak.

Kansalaisuushakemuksien käsittelyajat ovat tänä vuonna lyhentyneet yli 200 päivällä viime vuoden
alkuun verrattuna.

___________________________________________________________________________________________________
Joo joo taas syötetään kukkua muka paluumuuttajista. Manneja,lakuja, islamisteja ja komuja ne on
99 prosenttisesti! Kukaan muu ei tänne tule.
Upeaa, Astrid.. UPEAA .. ja jokikinen parasiitti maksaa meille ainakin sen 57 000!

Kylläpä tekee mieli tonnilla kuussa ja joka minulle tärkeän hyödykkeen veron ollessa jossain 200% paikkeilla,
pakertaa tästedeskin ahkerasti tämän moku-utopian eteen!!

 
 Respond to this message   
 Copyright © 1999-2010 Network54. All rights reserved.   Terms of Use   Privacy Statement